Oppilasarviointi Keminmaassa

Vuosiluokat 1. - 6.

  • Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan edellytyksiä itsearviointiin.

 

  • Oppiaineen arvosanaan vaikuttavat koetulosten ohella osallistuminen tuntityöskentelyyn, vastuuntunto, harrastuneisuus ja asenne työskentelyyn ja työskentlytaidot Työskentelyn arviointi kohdistuu oppilaan taitoon suunnitella, toteuttaa ja arvioida omaa työtään. Työskentelyn arvioinnissa otetaan huomioon, miten vastuullisesti ja oma-aloitteisesti oppilas työskentelee ja miten hän toimii yhteistyössä muiden kanssa. Käyttäytymisen arviointi kohdistuu siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön, arvostaa työtä ja noudattaa sääntöjä. 

 

  • Arviointi on opettajan, oppilaan ja huoltajien yteistyötä. Tietoja voidaan antaa todistuksissa, vapaamuotoisten tiedotteiden avulla ja suullisesti. Huoltajat voivat omalta osaltaan tukea oppilaan työn suunnittelua, tavoitteiden asettamista ja niiden saavuttamista.

 

  • Oppilas, joka on saanut vuosiluokan oppimäärään sisältyvissä eri oppiaineissa vähintään välttäviä tietoja ja taitoja osoittavan arvosanan taikka vastaavan sanallisen arvioinnin, siirtyy koulutyön päätyttyä seuraavalle vuosiluokalle. Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos se on hänen yleisen koulumenestyksensä vuoksi tarpeen. Päätöksen oppilaan siirtymisestä seuraavalle vuosiluokalle tai luokalle jättämisestä tekevät rehtori ja oppilasta opettaneet opettajat yhdessä. Huoltajalle on varattava mahdollisuus tulla kuulluksi ennen päätöksen tekemistä. Mikäli oppilaalla on jossakin oppiaineessa hylätty suoritus, hänelle varataan mahdollisuus erillisessä kokeessa osoittaa saavuttaneensa asianomaisessa aineessa hyväksyttävät tiedot ja taidot. Opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneelle tai muuten erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle annetaan tukiopetusta. Pitempiaikaiset oppimis- ja/tai koulunkäyntivaikeuksien tausta pyritään selvittämään oppilashuoltoryhmän ja perhneuvolan avulla. Eritysopetukseen siirretylle oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), jossa määritellään muun muassa oppilaan opiskelun tavoitteet ja keskeiset sisällöt sekä arvioinnin perusteet.

 

Todistukset vuosiluokilla 1. - 6.

Syyslukukausi 

1. luokan syksyllä käydään keskustelu oppilaan huoltajan kanssa. Oppilaat saavat väliarvioinnin arviointikeskustelulomakkeella viimeistään itsenäisyyspäivää edeltävänä koulupäivänä. Vuosiluokilla 2. - 6. annetaan välitodistus itsenäisyyspäivää edeltävänä koulupäivänä. Arviointi painottuu käyttäytymis- ja työskentelytaitoihin.

Kevätlukukausi

1. luokan oppilaat saavat kevään välitodistuksen helmikuun viimeisenä koulupäivänä. Vuosiluokilla 2. - 6. annetaan väliarviointi arviointikeskustelulomakkeella ennen hiihtolomaa.

Kevätlukukauden päättyessä annetaan lukuvuositodistus. Lukuvuositodistuksessa ja välitodistuksessa käytetään sanallista arvioinia 4. luokan välitodistukseen saakka, minkä jälkeen siirrytään numeeriseen arviointiin käyttäytymisen ja lukuaineiden arvioinnissa. Taito- ja taideaineet arvioidaan sanallisesti. Lukuvuositodistukseen meritään käytösarviointi. Käyttäytymisen arvio merkitään lukuvuositodistukseen. Vuosiluokilla 1. - 3. se on lukuvuositodistuksen liitteenä annettava sanallinen arvio. Vuosiluokilla 4. - 6. käyttäytyminen arvioidaan lukuvuositodistuksessa numerolla.

 

Vuosiluokat 6. - 9.

  • Perusopetuslain mukaan huoltaja on vastuussa oppivelvollisuuden toteutumisesta. Huoltaja vastaa siitä, että lapsi käy säännöllisesti koulua, tekee tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytyy koulun sääntöjen mukaan.

 

  • Keminmaan keskuskoululla huoltaja saa koululta tietoa opiskelun sujumisesta todistusten, kirjallisten kokeiden ja luokanvalvojan yhteydenottojen avulla. Keväisen lukuvuositodistuksen lisäksi oppilaat saavat joululoman alkaessa välitodistuksen ja mikäli opiskelu sujuu huonosti, saa huoltaja kevätlukukauden puolivälissä tiedotteen asiasta.

 

  • Lähes kaikki aineet arvioidaan todistuksessa numeroin. Keminmaan keskuskoulun numeroarvosteluun vaikuttavat oppilaan asennne, aikaansaannokset ja kirjalliset kokeet. Asenne tarkoittaa säännöllisyyttä ja moitteetonta käytöstä oppitunneilla, aikaansaannokset koulu- ja kotitehtävien tekemisessä sekä aktiivisuutta. Jokainen tunti on tärkeä.

 

  • Normaalisti peruskoulun oppilas siirtyy keväällä luokalta toiselle. Jos rehtori ja opettajat katsovat oppilaan huoltajaa kuultuaan tarpeelliseksi jättää oppilas luokalleen, tämän voi tehdä, vaikka todistuksessa ei olisi ainuttakaan nelosta. Huoltajalla on oikeus pyyttää virheellisissä tapauksissa rehtoria uusimaan päättötodistuksen numeroarvostelu. Sama oikeus koskee luokalle jättämistä.

 

  • Käyttäymisen arviointi on muuttunut. Kun ennen kaikilla "kilteillä" lapsilla oli käyttäytyminen kymppi, on nyt sääntöjen mukaan käyttäytyvän oppilaan numero hyvä kahdeksan. Kiitettävä yhdeksän tai kymmenen on ansaittava esimerkiksi positiivisella asenteella toisia kohtaan, myönteisen yleiskuvan luomisella tai luontevalla empaattisuudella.