![]() |
|
| Keminmaan Lukio | |
|
Etusivu Henkilökunta Kurssit Tietoja koulusta Opinto-opas 10-11 Kurssiselosteet 10-11 Opiskelu Yhteystiedot Opetussuunnitelma Oppilaskunta Ajankohtaista Lapin toisen asteen verkkokoulu LUMA sivut Arviointi Vuosikertomus 2009-10 |
Koulumme on perustettu vuonna 1975. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat 1978. Työskentely alkoi lainatiloissa, kunnes saimme oman koulurakennuksen vuonna 1979. Ajan myötä tilat kävivät ahtaiksi oppilasmäärien lisääntyessä. Kouluumme tehtiin mittava saneeraus- ja laajennustyö v. 1998 - 1999. Nykyisin käytössämme on todella viihtyisät tilat sekä korkeatasoiset ja ajanmukaiset välineet ja laitteet.
Koulumme viihtyisiä opiskelu- ja työtiloja. Koulussamme opiskelee vuosittain noin 200 oppilasta 20 opettajan luotsaamana. Nykyään ikäluokasta noin 45% aloittaa opiskelun lukiossamme. Yhdistelmätutkinto on jatkuvasti kasvettanut suosiotaan. Lukiomme opiskelijoista noin 60 suorittaa yhdistelmäopintoja suorittaen kaksois- tai kolmoistutkinnon. Kaikkiaan lukiostamme on valmistunut noin 2500 ylioppilasta. |