HYVÄT VANHEMMAT!

 

Syksy.jpg (77472 bytes)

 
 
Kesä on ohi ja ainakin vettä on riittänyt. Toivokaamme, että nyt syksymmällä olisi kuivempiakin säitä ja aurinkoa. Koulukeskuksen ala-asteen oma ruokailusali jakelukeittiöineen on valmis lukuun ottamatta muutamia viimeistelytöitä. Olemme jo syöneet muutaman kerran ruokasalissa ja todenneet sen todella hyväksi. Onhan toki miellyttävämpää, kodikkaampaa ja kasvatuksellisesti järkevämpää ala-asteen ruokailla omissa tiloissaan. Olemme luoneet oman joustavan ruokailuvuorolistan joka viikonpäivälle. Ruokailuun on varattu riittävästi aikaa jokaiselle, ja ruuan jälkeen oppilaat menevät luokkaan jatkamaan työskentelyä opettajan kanssa, ja pidämme pitemmän tauon 11.45-12.15. Tietenkään talvipakkasilla ja kylmillä säillä koko aikaa ei ulkoilla. Tarvittaessa voimme kattaa itsekin tarvittaessa juhlavasti ja harjoitella hyviä ruokatapoja. Salissa on kahdenkokoisia tuoleja ja ruuan jakelutiski on nyt ala-asteikäisille sopivankorkea. Tuntuu siltä, että oppilaat viihtyvät ruokaillessa ja syövät paremmin. Ruoka kuljetetaan yläasteella toimivasta isosta keittiöstä sisäkäytävää pitkin.
 
Jatkamme edelleen kummiluokkatoimintaa. Kuudesluokkalaiset toimivat kolmasluokkalaisten kummeina eli tukihenkilöinä. Tapakasvatukseen kiinnitämme edelleen runsaasti huomiota , ja viime vuonna käyttöön otettua käytöspassia kehittelemme uuteen ja parempaan muotoon. Kiusaamiseen puutumme heti ja järjestämme aiheesta kyselyitä säännöllisesti.
 
Valitettavasti valinnainen tunti 3. - 6. -luokkalaisilta jää pois vähien tuntiresurssien vuoksi eli toistaiseksi ei voi valita kuvaamataitoa, liikuntaa eikä musiikkia. Entiseen tapaan jatkamme kansainvälisyyskasvatusta samojen eurooppalaisten kumppaneiden kanssa. Kerhotuntimäärät ovat myöskin vähentyneet, joten meillä toimii tänä vuonna vain neljä kerhoa: tyttöjen liikunta, poikien liikunta, tekninen ja musiikkikerho.
 
Tämän tiedotteen mukana seuraa myös koulun työpäivälista ja toivonkin, että Te vanhemmat ottaisitte huomioon koulun loma-ajat lomia suunnitellessanne. Mikäli kuitenkin perheen loma ajoittuu koulun työpäiviksi, pyydän Teitä ajoissa etukäteen anomaan kirjallisesti opettajalta (korkeintaan 3 päivää) tai rehtorilta (7 päivää) lupaa lapsen koulusta poissaoloon. Suositeltavaa on, että lomat olisivat mahdollisuuksien mukaan koulun loma-aikoina.
 
Pyydän Teitä myös keskustelemaan lapsenne kanssa turvallisesta koulumatkasta ja opastamaan häntä liikennekäyttäytymisessä. On suotavaa, että lapset käyttävät pyöräilykypärää, mikäli pyöräilevät kouluun. Kuitenkin suosittelen koulumatkaa kävellen ekaluokkalaisille, jos matka ei ole kohtuuttoman pitkä.
 
Koulun omat kotisivut ovat nyt nähtävillä Keminmaan kunnan osoitteessa. Toivomme, että käyttäisitte kunnan koulujen www-palvelinta, joka on osoitteessa www.edu.keminmaa.fi. Kunnan sivuja voi lukea myös osoitteesta www.keminmaa.fi Tervetuloa vierailemaan internet-sivuille.
 
 
JOHTOKUNTA Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Johanna Mäkiniemi puh.joht. Jukka Mäkiniemi Anna-Maija Saarela Aarne Röyttä Mirjami Savela Arto Kuukasjärvi Ritva Eskonniemi Ellen Juopperi Reino Vähä varapuh.joht. Kristiina Vähä Timo Tuominen Kaarina Rapo Matti Alanärä Anja Alanärä Mervi Hopia-Jaakkola esittelijä, sihteeri
 
OPPILASKERHOT: Liikuntakerho, pojat - Arto Kuukasjärvi: keskiviikkoisin klo 15-16.30. Liikuntakerho, tytöt - Tarja Kotila: alkaa kevätlukukaudella tiistaisin klo 15-16.30. Teknisen työn kerho - Hannu Lantto: alkaa keväällä, tarkka aika tiedotetaan myöhemmin. Musiikkikerho - Karin Rööp: (kokoontuu tiistaisin klo 14.15-15.00 musiikkiluokassa), Karin Rööp ilmoittaa tarkan aloitusajan myöhemmin.
 
 
Näkemisiin koulun yhteisessä vanhempainillassa!
 
Mervi Hopia-Jaakkola rehtori
 

11.08.1999 19:08:12 +0300